Rikosasianajajan peruskurssi toteutetaan Helsingin Vuosaaressa Unitas-opistolla 26.-27.11.1999.
Kurssi perustuu pääosin osallistujien itsensä antamaan opetukseen. Lähtökohtaisesti kaikki kurssilaiset valmistautuvat etukäteen pitämään n. 30 minuutin esityksen valitsemastaan rikosprosessiin tai rikosoikeuteen liittyvästä aiheesta, ja sen jälkeen johdattamaan aiheeseen liittyvää keskustelua n. 20 minuuttia. Tarpeen tullen kaksi henkilöä voi alustaa yhteisestä aiheesta.
Aiheeseen liittyvän materiaalin (oikeustapauksia yms) jokainen kokoaa itse ja kopioi aineiston kaikille osallistujille. Aineisto toimitetaan etukäteen allekirjoittaneelle marraskuun puolessavälissä.
Vielä ei ole varmistunut saammeko paikalle jonkun ulkopuolisen ns. huippualustajan.
Sain Sakari Laukkasen kiinni, mutta hänen koko syksynsä on kovin täynnä, mutta lupasi tulla seuraavan kerran, eli jatkoa on siis ilmeisesti luvassa
Lisäksi tarkoitus on saunoa perjantai-iltana siten, että meillä olisi saunavieraita joista jotakuta pyydetään alustamaan jostain mielenkiintoisesta aiheesta.
Osallistujalista näyttää tässä vaiheessa seuraavalta:
Linkki aiempaan tiedotteeseenLähetä postia kurssilaisille |
Tässä vaiheessa on esille noussut seuraavat alustusaiheet:
Tässä alustavaa runkoa ohjelmalle:
Perjantai
Kello | Aihe | Alustaja |
---|---|---|
10.40 | Aamukahvi | |
11.00 | Kurssin avaus | MF |
11.10 | Todistelun välittömyys | Ari Halonen ja Antti Riihelä |
12.00 | Lounas | |
13.00 | Ulkomaalainen rikosprosessissa | Johanna Ojala ja Kirsi Tarvainen |
14.00 | Kahvi | |
14.30 | Esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistus | Markku Fredman |
15.30 | Rikoksen yritys, hovioikeuden suullinen pääkäsittely | Ulf Månsson |
16.15 | Todistajapsykologia video ja keskustelua aiheesta | Kari Kiesiläinen |
19.00 | Sauna + iltapala | saunavieraat |
Lauantai
Kello | Aihe | Alustaja |
---|---|---|
9.30 | Nuorten jutut, seuraamukset, rangaistusten kohtuullistaminen | Tiina Haapa-aho Heini Kotamäki |
10.15 | Lapsi rikosprosessissa | Marja Toivio-Kaasinen |
11.00 | Oikeudenkäyntikulut, syytteestä vapautuneen korvaus, siirtymäsäännökset. korko | Mikko Helenius |
11.30 | Lounas | |
12.30 | Huumausainerikokset | Olli Etelämäki |
13.15 | Kahvi | |
13.40 | Loppulausunto esitutkinnassa | Jouko Pelkonen |
14.30 | MOK-palkkiot ongelmatapauksissa | Elina Sarelius |
15.10 | Kurssin II osan suunnittelua, palautetta ja pohdiskelua | |
16.00 | Päivän päätös |
Apua asiannaiset kaappasivat ulkomaalaisaiheen. Tosin hyvä niin koske he varmasti pystyvät saamaan asiasta enemmän irti kuin allekirjoittaneet. Voisimme Arin kanssa vaikka yhdessä pitää alustuksen todistelun välittömyysperiaate ja esitutkintapöytäkirja todisteena. Onko aihe ihan tyhmä, kun et sitä listaan laittanut?. Olemme ainakin Arin kanssa törmänneet kysymykseen paljon. Jos vastalauseita ei tule pidämme alustuksen siis siitä. t: antti
Voisin ehkä ( ellei aihetta tyrmätä) alustaa aiheesta "kokemuksia/erityispiirteitä nuorten vastaajien jutuista" ja erityisesti selvittää mielenkiintoisia perusteluita (tosin vain KO tasoisesta tuomiosta) VR:n korvausvaatimusten hylkäämisestä ennemmälti eräässä graffitijutuissa. Tarkoitus ei olisi alustaa perussäännöistä, sillä kaikilla on varmasti niistä tiedot ja omat kokemuksensa; tarkoituksena olisi herättää keskustelua ja jakaa kaikkien mielenkiintoisia kokemuksia, joista olisi kaikille hyötyä. Lisäksi voisin ehkä yrittää alustaa hieman (mielellään keskustelun pohjaksi )aiheesta " hyvä loppulausunto" ja sekin erityisesti nuorten jutussa (joku muukin voisi tosin alustaa enemmälti hyvästä loppulausunnosta yleensä, olisi mielenkiintoista oppia...)
Ja em. nuorten jutut varasi siis Tiina ( ei näemmä tullut lähettäjää näkyviin) Ja jos joku haluaisi alustaa em. aiheesta yhdessä kanssani, niin mulle saa ilmoittautua vapaaehtoiseksi.
Voisin itse alustaa keskustelua huumausainerikoksista ja niiden rangaistuksista eri aineiden ja määrien kohdalla. Erityisesti rajanvedot ehdollisten ja ehdottomien rangaistusten kesken ovat mielenkiintoisia. Oikeuskäytännön haarukoimista varten olisi hyvä, että kurssilaiset lähettäisivät ratkaisuja vertailuaineistoksi.
T. Olli Etelämäki
- KKO:n valitusluvan hakeminen hyvä ja tarpeellinen aihe. Laukkasta kuulen mielelläni saunavieraana, mutta en saunan lauteella. Kai Laukkanen saapuu ajoissa, että ehtii puhua ennen saunaa? Ja toivottavasti osallistujat rohkaistuvat valitsemaan itselleen aiheet: nyt buukatuilla aiheilla ei vielä pitkälle pötkitä! t: K
Ilmoitin kylläkin kiinnostukseni huumausainerikoksiin, mutta Olli saa "nopeampana" perehtyä aiheeseen. Haluaisin kommenttia Tiinalta, aikooko hän aiheensa "Nuoret syytetyt" lisäksi alustaa vielä loppulausunnosta esitutkintaan. Jos ei niin voisin kyllä itsekin loppulausuntomenettelyyn paneutua. Edelleen Tiinalta kysyisin aikooko hän käsitellä alustuksessaan tuomitsematta jättämistä, joka nuorten kohdalla tulee aika ajoin kyseeseen. KKO:n ratkaisuja ei em. aiheesta taida juurikaan olla. Ainakin allekirjoittanut toivoo, että OTT Laukkanen pääsee alustamaan. T: Jouko
Tarkennuksena Joukolle ja muillekin, että tarkoituksenani olisi alustaa hieman lähinnä aiheesta "millainen on hyvä loppupuheenvuoro käsittelyn päätteeksi erityisesti nuorten jutuissa" nimenomaan keskustelun pohjaksi. Tarkoitus ei ole lainkaan käsitellä loppulausuntoa esitutkinnassa, josta olisi mielenkiintoista kuulla viisaampien alustuksia. Nuorten juttujen osalta olisi nimenomaan tarkoitus myös käsitellä tuomitsematta jättämisiä (oman notaari- ja aa-kokemuksen pohjalta) ja niistä olisi juuri mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia keskenään.
Nimi: Jouko Pelkonen Kommentti: Ehdotukseni on, että pyydetään Arposta alustamaan valitusluvan hakemisesta. Jos ajankohta ei käy Arposelle, on kakkosvaihtoehtoni Nissinen.
Nimi:Heidi Kajander Kommentti: Kaikki huippualustajaehdokkaat sopivat minulle yhtä hyvin. Nissinen on mukava ja rento samoin kuin Nuutila (ainakin vielä opiskeluaikoina Turussa!) Nissisellä saattaisi olla asioihin käytännönläheisempi lähestymistapa, mutta koska en ole ollut kuuntelemassa Nuutila, tämä on pelkkä oletus.
Nimi: Kirsi Tarvainen Kommentti: Huippualustajien preferenssijärjestys: Arponen, Nuutila (ei kyllä ole aiheen osalta ehdotusta, mutta yleisiä oppeja kuitenkin), ja Nissinen
Nimi: Antti Riihelä Kommentti:Arponen tuntuu kiinnostavimmalta.
Nimi: Markku F. Kommentti: Kuulin tänään, että valtakunnansyyttäjänviraston pikkujoulut on 26.11. joten emme saa Nissistä luennoimaan emmekä ketään saunomaankaan sieltä.
Nimi: Kommentti: Vieraat järjestyksessä: 1. Nuutila 2. Nissinen 3. Arponen Saunaan : kaikki mahdolliset
Nimi: MF Kommentti: Olen lisännyt alustavasti ohjelmaan Kari Kiesiläisen ja todistajapsykologia videon. Varoitus niille, jotka ette olleet Karin kurssilla 27.10.: Tuolloin kurssi kesti koko päivän 9 h eikä nyt ole mahdollista saada uusintaa yhteen tuntiin. Minusta olisi hyvä käydä video läpi ja sen jälkeen keskustella hieman oikeuspoliittisesta näkökulmasta: miksi tämä sektori on niin lastenkengissä ja millä tavoin muutos olisi saavutettavissa. Millainen on muutos, jos ammattitaito tällä alalla paranee, hylätäänkö syytteitä vai tuomitaanko herkemmin?
Nimi:Kirsi Tarvainen Kommentti:On hyvä idea katsoa todistajanpsykologiavideo kurssilla!
Nimi:Mikko Helenius Kommentti: Videoajatus on ok, samoin Arposen kuuleminen saunassa.
Nimi:marja toivio-kaasinen Kommentti:Kiesiläisen video olisi hyvä nähdä. Soitan siis opistolle ja varmistan laitepuolen. Arponen voisi tulla saunalle vai kuinka? Entä Nuutila ? Tämä kurssi taitaa kyllä painottua prosessin puolelle enemmänkin , eli ehkä Nuutila seuraavalle kurssille jonka teema voisi olla yksittäiset rikokset!
Nimi:ari Kommentti:näyttää olevan kurssisisältö hyvällä mallilla. meilläkin olisi yksi lyhyt viedonpätkä liittyen mahdollisesti omaan esitykseemme, mutta pohdimme vielä asiaa Antin kanssa. Hyvää viikonloppua.
Nimi: MF Kommentti: Heidi Kajander ei pääsekään mukaan kurssille. Eli lauantai aamuksi tuli vapaa kolmevarttia. Ottaako Heini Kotamäki sen itselleen?
Nimi:Heini Kotamäki Kommentti: Tiinan kanssa alustavasti sovimme, että alustaisimme yhdessä aiheet nuoret ja myös seuraamusjärjestelmän osalta Tiinan aiemmin ilmoittaman tuomitsematta jättämisen lisäksi rangaistusten kohtuullistamista voisimme käsitellä. Ajankohdaksi sopisi mainiosti lauantaiaamu tunnetusti aamuvirkun Tiinan kanssa. Poissuljettu vaihtoehto ei ole myös, että alustaisin yksin kohtuullistamisesta, mikäli aihe sattuisi osanottajia laajemmin kiinnostamaan.Kommentteja otetaan vastaan.
Nimi: Markku F. Kommentti: Saunavieraiksi ovat lupautuneet valiokuntaneuvos Kaisa Vuorisalo eduskunnan lakivaliokunnasta ja professori Dan Frände HY:sta.
Nimi: Markku F. Kommentti: Saamme saunavieraaksi myös oikeusneuvos Markku Arposen.