Asetus maksuttoman oikeudenkäynnin edellytyksistä laiton?

Markku Fredman
asianajaja

Julkaistu Advokaatti-lehdessä kesällä 1998

Tasavallan presidentti antoi 29.5.1998 asetuksen maksuttoman oikeudenkäynnistä ja yleisestä oikeudenkäynnistä. Asetus tuli voimaan 1.6.1998. Keskeisin asetuksella säädettävä asia on se, kuka on oikeutettu saamaan oikeusapua valtion kustannuksella. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 1 §:n mukaan etu myönnetään sille, joka huomioon ottaen hänen tulonsa ja varansa sekä elatusvelvollisuutensa ja muut taloudelliseen asemaansa vaikuttavat seikat, ei asiaan osallisena vaikeuksitta kykene kokonaisuudessaan suorittamaan asian käsittelyn vaatimia menoja.

Nyt oikeusministeriössä valmisteltiin asetus, jossa ei enää puhutakaan hakijan tuloista ja varoista vaan on lähdetty siitä, että hakijan tulee käyttää ensisijaisesti perheensä varoja oikeudenkäyntikulujensa kattamiseen (Asetuksen 2 §: "Edun myöntämisen perusteena on hakijan nettotulo siten kuin jäljempänä säädetään. Nettotulo lasketaan vähentämällä hakijan ja hänen aviopuolisonsa tai hänen kanssaan avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän (puolisot) kuukausittaisista tuloista ennakonpidätyksen tai ennakonkannon mukainen vero ja siihen liittyvät työntekijän lakisääteiset maksut. Tuloista vähennetään myös välttämättömät menot siltä osin kun niiden yhteismäärä ylittää 1 500 markkaa kuukaudessa..."). Näin siitä huolimatta, ettei perhelainsäädännöstä löydy puolisolle tai avopuolisolle velvoitetta osallistua perheenjäsenen jutun kuluihin. Sama epäjohdonmukaisuus ilmeni jo kahdessa oikeusministeriön vuosina 1994 ja 1995 antamissa määräyksissä.

Uuden 1.6.1998 voimaan tulleiden lakien nojalla annettu asetus oli aikanaan lausunnolla Suomen Asianajajaliitossa. Tuolloin tuotiin esiin edellä kerrottu ristiriita. Laki näyttää suovan maksuttoman oikeudenkäynnin sellaisille, jotka eivät sitä asetuksen johdosta kuitenkaan saa.

Asetus oli toukokuussa normaaliin tapaan myös oikeuskanslerin viraston tutkittavana ennen presidentin esittelyä. Asianajajaliiton oikeussuojavaliokunnassa käydyn keskustelun pohjalta toimitettiin oikeuskansleri Nikulan tietoon näkemys asetuksen mahdollisesta lainvastaisuudesta. Oikeuskansleri ehti vastata kirjoitukseen vielä ennen kuin presidentti oli antanut asetuksen.

Vastauksessaan oikeuskansleri Nikula viittasi MOL:n valtuutussäännöksen 5 a §:n lainsäädäntöhistoriaan, eli siihen, että vuonna 1992 oli hallituksen esityksessä todettu maksuttomuutta harkittaessa tulevan määriteltäväksi, miten puolison tuloja ja varallisuutta tulee arvioida eri toimeksiantojen yhteydessä. Nikula toteaa, ettei eduskunta tuolloin lain hyväksyessään puuttunut sen perusteluissa esitettyyn mainintaan puolison tuloista ja varallisuudesta. Nikulan mukaan asetuksen sanamuoto voisi olla parempikin, mutta kun jo oikeusministeriön aiemmin antamien määräysten mukaan puolison tulot on otettu huomioon, hän ei pidä välttämättömänä tarkentaa asetusta.

Nikulan kanta on altis kritiikille. Maksuton oikeudenkäynti on mm. osa Suomen ihmisoikeusvelvoitteita. Niiden kannalta oleellista on se, että oikeusapua on saatavissa silloin kun oikeudenmukaisuus sitä vaatii. Jos oikeusapu evätään täysin varattomalta hakijalta sen vuoksi, että hänen puolisonsa kyllä kykenisi suoriutumaan jutun kuluista (jos vain olisi siinä osallisena), ei kyse ole oikeuksien tehokkaasta toteuttamisesta. Jos taas puolisolle säädetään velvollisuus osallistua vaikkapa työttömäksi jääneen pankinjohtajapuolison oikeudenkäynnin kuluihin, on siitä säädettävä avioliittolaissa, eikä suinkaan prosessioikeudellisessa asetuksessa. Avoliittotapauksissa ei edes ole lakia, johon sponsorointivelvoitteen voisi kirjata.

Korkein oikeus ei ole pitänyt oikeusministeriön aiemman lain nojalla antamia määräyksiä sitovina (ks. KKO:1996:13: "Maksuton oikeudenkäynti on myönnettävä, jos lain 1 §:n ja 6 §:n 2 momentin edellytykset täyttyvät. Oikeusministeriön vahvistamilla yleisillä perusteilla, joiden tarkoituksena on yhdenmukaistaa oikeuskäytäntöä, ei voida kaventaa lain säännösten soveltamisalaa. Niillä ei myöskään voida syrjäyttää ja korvata sitä tapauskohtaista tuomioistuinharkintaa, jota maksuttoman oikeudenkäynnin edellytyksiä koskevien säännösten soveltamiseen liittyy. Luonteensa puolesta tällaiset perusteet sopivat siis lainkäytössä pikemminkin tulkinta-apuneuvoksi kuin tuomioistuimia velvoittaviksi normeiksi.")

1.6.1998 voimaan tulleella lailla annettiin valtuus säätää asetustasoisesti maksuttoman oikeudenkäynnin edellytyksistä. Yksi syy säädöstason nostamiseen on varmastikin edellä siteerattu KKO:n kanta. Siihen nähden oikeuskanslerin viittaus aiemmin annettujen määräysten samansisältöisyyteen ontuu. Nyt on oikeusministeriö halunnut antaa nimenomaan sitovat normit, joilla pudotetaan mm. rikkaiden kanssa asuvat köyhät pois ilmaisen oikeusavun piiristä.

Tuomioistuinten tehtävä on toteuttaa oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Sellaiseen saattaa kuulua mm. valtion varoilla maksettava avustaja. On kovin valitettavaa, että ministeriö edellä kuvatulla tavalla haluaa estää tuomioistuimia täyttämästä niille asetettuja velvoitteita.

Oikeuskanslerin kanta ei kuitenkaan ole asiassa viimeinen sana. Kysymys tulee saattaa valitusteitse korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Toivottavaa olisi, että asiasta kertyvät ratkaisut toimitettaisiin Asianajajaliiton oikeussuojavaliokunnan käyttöön mm. jäsenkunnalle tiedottamista varten. Jos avustajaa ei puolison tulojen takia myönnetä edes omavastuun kera, voi asian saattaa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaistavaksi, kunhan kotimaiset muutoksenhakukeinot on ensin käytetty.

Asianajotoimisto Fredman & Månsson

Asianajotoimisto Fredman & Månssonin osakkaina ovat asianajaja, varatuomari Markku Fredman ja asianajaja, varatuomari Ulf Månsson.

Katso tiedot »

Ota yhteyttä

Hämeentie 68 A, 2. krs, 00550 Helsinki

Puhelin:

  • Fredman 0400-464094
  • Månsson 0400-605202

Telefax 09-2787211

Yhteystiedot »