Karkottaminen

Oikeuskäytäntö ja laki ulkomaalaisen karkottamisessa

Asianajaja Markku Fredman

kirjoitus julkaistu Defensor Legis -lehdessä 7-8/1991. Lainsäädäntö sittemmin muuttunut!

KHO p. 7.6.1991 (T 1972, D 1512/7/91), ulkomaalainen, maasta karkottaminen, rikos, säädetty rangaistus, salakuljetus.

Ulkomaalainen oli syyllistynyt salakuljetukseen, josta rikoslain 46 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Salakuljetus ei siis ole sellainen rikos, josta säädetty rangaistus on vähintään yksi vuosi vankeutta. Näin ollen ulkomaalaista ei voitu ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan karkottaa maasta tuon rikoksen perusteella. Korkein hallinto-oikeus kumosi sisäasiainministeriön karkotuspäätöksen. (Ään. 6-1)

1. Jutussa on kyse uuden 1.3.1991 voimaan tulleen ulkomaalaislain 40 §:ssä säädettyjen karkotusperusteiden tulkinnasta. Ulkomaalainen voidaan karkottaa mm. jos hän "on syyllistynyt rikokseen, josta säädetty rangaistus on vähintään yksi vuosi vankeutta, tai joka on toistuvasti syyllistynyt rikoksiin". Vähemmistöön jäänyt hallintoneuvos katsoi laissa säädettyjen karkotusedellytysten olleen olemassa, mutta olisi jättänyt ulkomaalaisen karkottamatta tämän solmittua avioliiton suomalaisen kanssa.

Uuden ulkomaalaislain valmistelun alkuvaiheessa mietintönsä (komiteanmietintö 1989:7) jättänyt Ulkomaalaislakityöryhmä ehdotti vastaavan kohdan kuuluvaksi: "Maasta voidaan karkottaa ulkomaalainen: --- 3) joka on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty ankarampi rangaistus kuin yksi vuosi vankeutta, tai joka on toistuvasti syyllistynyt rikoksiin" (eli enimmäisrangaistus > 1 vuosi vankeutta). Työryhmän ehdottama karkotusperuste oli aiempaa lakia suppeampi, koska vanhassa ulkomaalaislaissa karkotusperusteena oli rikos, josta on säädetty ankarampi rangaistus kuin kuusi kuukautta vankeutta. Hallituksen esityksen (47/1990 vp) yleisperusteluiden mukaan maasta karkottamista koskevat säännökset tarkoitettiin uudessa laissa säilytettäväksi pääosin samanlaisina kuin voimassa olleessa laissa.

Laki viimeisteltiin kovalla kiireellä. Hallituksen esitystä ulkomaalaislaiksi valmisteltiin virkatyönä sisäasiainministeriössä. Missään vaiheessa valmistelutyön aikana tai lain eduskuntakäsittelyn yhteydessä ei tullut esiin tarkoitusta olennaisesti kaventaa rikokseen perustuvia karkotusperusteita ulkomaalaislakityöryhmän mietinnöstä. Sen sijaan lain sanamuotoihin on kiinnitetty huomiota mm. oikeusministeriön lainvalmisteluosaston tarkastustoimistossa, jossa lakiehdotus kävi lausunnolla.

Kun edes kukaan monista lausunnonantajista ei ole lakia valmisteltaessa vaatinut karkotusperusteiden kaventamista rikoksiin, joista ei voida tuomita lievempää rangaistusta kuin yksi vuosi vankeutta (vähimmäisrangaistus > 1 vuosi vankeutta) voidaan perustellusti sanoa korkeimman hallinto-oikeuden enemmistön omaksuneen lainsäätäjän tahdon vastaisen tulkinnan. Tulkinta perustuu ainoastaan lain epäselvälle sanamuodolle, jota on tulkittu heikomman osapuolen eli ulkomaalaisen eduksi.

Lainsäätäjän hallituksen esityksestä ilmi käyvä tahto näyttää olleen suurinpiirtein sama kuin ulkomaalaislakityöryhmän ehdotus: ulkomaalainen tulisi voida karkottaa, jos hän on syyllistynyt rikokseen, jolle säädetty enimmäisrangaistus ei ole lievempi kuin 1 vuosi vankeutta (eli enimmäisrangaistus > 1 vuosi vankeutta). Ulkomaalaislakityöryhmän ehdotusta haluttiin siis hallituksen esityksessä kiristää siten, että myös rikokset, joiden enimmäisrangaistus on tasan 1 vuosi vankeutta olisivat karkotusperusteita. Tämän asian kirjoittaminen yksiselitteiseen muotoon osoittautui lainvalmistelijoille ylivoimaiseksi.

Lehtilausunnossa (Helsingin Sanomat 14.6.1991) ulkomaalaiskeskuksen ylitarkastaja Pertti Visanen, joka toimi ulkomaalaislakityöryhmän sihteerinä ja lain jatkovalmistelijana, on todennut korkeimman hallinto-oikeuden tässä tapauksessa tulkinneen karkotusperusteita yllättävällä tavalla. Hän oletti lakia tulkittavan siten kuin KHO:n vähemmistö teki. Visanen myönsi sanamuodon olevan epäselvän, ja että lakia jouduttaneen tarkistamaan.

2. Korkeimman hallinto-oikeuden täysilukuisen jaoston tekemä ennakkopäätös vaikuttaa radikaalilla tavalla karkotuskäytäntöön: esimerkiksi vuonna 1987 maasta karkotetuista 66:sta ulkomaalaisesta vajaat 50 karkotettiin rikoksen perusteella.

Tuolloin voimassa olleen ulkomaalaislain esitöissä (HE 186/1981 vp s. 13) korostettiin, että huumausainerikoksen johdosta tulee ko. ulkomaalainen yleensä aina karkottaa. Niinpä eräässäkin tapauksessa karkotettiin maasta ulkomaalainen, joka oli tuomittu 8 päiväsakon rangaistukseen hasiksen hallussapidosta. Nykyisen lain mukaan ei siis tavalliseen huumausainerikokseen syyllistynyttä voida lainkaan karkottaa maasta.

Olen teosta "Oikeutta ulkomaalaisille" (Gaudeamus, Helsinki 1989) varten käynyt läpi kaikki korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitetut karkotustapaukset ajalta 1.3.1984 -15.9.1988. Valitustapauksia oli yhteensä 42, joista 31:ssa karkotusperusteena oli rikos. Näistä 31 tapauksesta 10 oli sellaisia, joissa ulkomaalaiselle oli tuomittu pelkkä sakkorangaistus. Mikäli Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelemät valitustapaukset edes jossain määrin heijastavat kaikkia karkotustapauksia niin nyt käsiteltävän tapauksen ilmentämä tulkinta rikoksesta karkotusperusteena johtaa siihen, että noin puolet vanhan lain mukaan karkotettavista jää uuden lain myötä karkottamatta.

Tätä lopputulosta pyritään varmastikin estämään nojautumalla toistuviin rikoksiin tai oleskeluluvan puuttumiseen, jotka myös ovat karkotusperusteita. Rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen, jonka rikos ei sinänsä riitä karkotusperusteeksi saattaa jäädä ilman jatko-oleskelulupaa, ja sen puuttumisen vuoksi hänet voidaan karkottaa. Toistuvat rikokset karkotusperusteena on hyvin epämääräinen käsite, koska rikoksilta ei laissa edellytetä minkäänlaista törkeysastetta.

3. Mikäli karkotusperusteita todella tiukennetaan lakia muuttamalla joudutaan uuden ongelman eteen: voidaanko nykyisen lain aikana tehty rikos katsoa tulevan lain mukaiseksi karkotusperusteeksi, jos tekohetken laki ei sitä olisi sallinut.

Nähdäkseni Suomessa perinteisesti vallinnut taannehtivan rikoslainsäädännön kielto, jota mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artikla korostaa, saattaa hyvinkin tulla kyseeseen. Onhan kyse rikokseen liittyvästä ulkomaalaiseen kohdistuvasta lisäseuraamuksesta. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1. kohdan toisen virkkeen mukaan "(r)ikoksen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampaa rangaistusta ei saa määrätä". Taannehtivuuskieltoa ei voida sivuuttaa pelkästään sillä perusteella, että karkotuksesta päätetään hallinnollisessa järjestyksessä.

Täysin selväksi taannehtivuuskiellon soveltuminen tulee silloin jos karkotuksesta rikoksen perusteella päättää yleinen tuomioistuin. Muissa Pohjoismaissa rikoksen perusteella tapahtuvasta karkottamisesta päättää syytteen käsittelevä tuomioistuin samalla kun se määrää rikoksesta rangaistuksen. Tällaisia uudistussuunnitelmia on Suomessakin ollut vireillä.

Asianajotoimisto Fredman & Månsson

Asianajotoimisto Fredman & Månssonin osakkaina ovat asianajaja, varatuomari Markku Fredman ja asianajaja, varatuomari Ulf Månsson.

Katso tiedot »

Ota yhteyttä

Hämeentie 68 A, 2. krs, 00550 Helsinki

Puhelin:

  • Fredman 0400-464094
  • Månsson 0400-605202

Telefax 09-2787211

Yhteystiedot »