Mielenterveysseura arvioi mielenterveyspotilaan oikeusturvaa PDF Skriv ut
There are no translations available.

Markku Fredman, asianajaja

Julkaistu Advokaatti-lehdessä 4/2001

Suomen mielenterveysseuran asettama työryhmä on viime tammikuussa julkaistussa vihkosessa esittänyt arvionsa mielenterveyspotilaiden oikeusturvasta.

Työryhmässä oli puheenjohtajana entinen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Raimo Pekkanen ja jäsenenä mm. oikeuskansleri Paavo Nikula ja apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio.

Asianajajan näkökulmasta mielenkiintoista on työryhmän näkemys potilaiden prosessuaalisista oikeuksista. Tässä muutama linjaus:

Potilaan oikeuksien ja etuuksien rajoittamisen tulee perustua lakiin. Oikeuksia tai etuuksia ei saa evätä perustelematta eikä rangaistustarkoituksessa.

Tahdosta riippumatta hoitoon määrätyllä on oikeus vaatia tuomioistuimessa, että hänen vapaudenriistonsa laillisuus tutkitaan viipymättä. Ratkaisujen perusteluihin on kiinnitettävä eri vaiheissa erityistä huomiota. Muutoksenhakumenettelyn muodollisen asianmukaisuuden lisäksi tulee kiinnittää huomiota muutoksenhaun tosiasialliseen toimivuuteen.

Vankien psykiatrisen hoidon riittävyys on turvattava erityisesti tilanteissa, joissa Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) katsoo mielentilatutkimuksen perusteella henkilön olevan täyttä ymmärrystä vailla.

Laissa tulisi selkeästi säätää, että mielentilatutkimukseen määrätyn henkilön oma mielipide tulee selvittää ennen mielentilalausunnon antamista TEO:lle.

Mielentilatutkimuksessa olevan kuuleminen voi tapahtua vasta, kun hänellä on ollut mahdollisuus tutustua häntä koskevaan aineistoon. TEO:n tietoon on saatettava tutkittavan mielipide, ennen kuin se voi päättää potilaan hoitoon määräämisestä. tarvittaessa tutkittavalle on määrättävä edunvalvoja.

Työryhmän ehdottaman menettely puuttuisi siis siihen epäkohtaan, ettei mielentilatutkimuksessa oleva henkilö saa nykyisin lausua siitä aineistosta, jonka tutkiva lääkäri lähettää omine ehdotuksineen TEO:lle. TEO on myös potilasta kuulematta päättänyt tämän pakkohoitoon määräämisestä jos tutkittava on ilmennyt ymmärrystä vailla olevaksi (ks. KHO 11.9.1998 taltio 182).