| Tiina Haapa-aho |
|
|
|
There are no translations available. Asianajaja, varatuomari Olen valmistunut Helsingin yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1993 ja tutkielmani tein perhe- ja perintöoikeuden alalta. Olen auskultoinut Helsingin käräjäoikeudessa ja saanut varatuomarin arvonimen 1996. Olen toiminut mm. selvittäjänä sekä vuoden avustavana lakimiehenä Asianajotoimisto Matti Wuori Ky:n palveluksessa ennen kuin siirryin toimistomme lakimieheksi syyskuun alussa 1998. Minut on hyväksytty Suomen Asianajajaliiton jäseneksi tammikuussa 1998. Hoidan toimeksiantoja suomeksi ja englanniksi sekä osittain myös ranskaksi ja ruotsiksi. Alla mainittujen painopistealueiden lisäksi hoidan myös lähestymiskieltoasioita ja huoneenvuokra-asioita sekä muita yksityishenkilöiden riita-asioita. Minulle on kertynyt kokemusta vaativista lasten huoltajuusjutuista sekä niin epäillyn/vastaajan kuin asianomistajan avustamisesta kaikenlaisissa rikosjutuissa nuorten jutuista talousrikosjuttuihin. Minulla on kokemusta myös sananvapaus- ja (työ)syrjintätoimeksiantojen hoitamisesta. Harrastuksiani ovat matkailu, lapsenehtoinen ulkoilu ja monenlaisesta taíteesta nauttiminen. Aiemmin useita vuosia vapaaehtoistyötä Rikosuhripäivystyksessä (juristilinjan puhelinneuvonta, koulutukset, artikkelien laatiminen Rikosuhri-lehteen). Toiminnan painopisteet
Suomen Asianajajaliiton sovittelijalistalle hyväksytty sovittelija. Suomen Asianajajaliiton hallinto-oikeudellisen asiantuntijaryhmän jäsen. Artikkelit:
Puhelin: (09) 877 0300 |








