Korkein oikeus arvioi isyyslakia

Korkein oikeus antoi 19.3.2014 kaksi ennakkopäätöstä, joissa arvioitiin miten perustuslain vastaiseksi jo ratkaisulla KKO 2012:11 osoitettua isyyslakia ja sen voimaanpanolakia tulee tulkita.

Ratkaisussa KKO 2014:13 oli kyse tilanteesta, jossa ennen isyyslain voimaantuloa vuonna 1962 avioliiton ulkopuolella syntynyt A oli saanut tietää vuonna 1982, että B oli hänen isänsä. Isyyslain voimaatulon yhteydessä säädetty viiden vuoden määräaika isyyden vahvistamiskanteiden nostamiselle oli 1.10.1981 jo päättynyt. B oli kuollut 4.1.2009. A vaati 22.6.2009 vireille tulleessa kanteessaan B:n isyyden vahvistamista. Suoritetun DNA-tutkimuksen mukaan B oli A:n isä 99,8 prosentin todennäköisyydellä. Korkein oikeus katsoi, että A:lla ei ollut ollut ikäänsä nähden todellista mahdollisuutta isänsä henkilöllisyyden selvittämiseen eikä kanteen nostamiseen määräajassa. Punnittuaan vielä ajan kulumisen ja miehen kuoleman merkitystä sekä B:n oikeudenomistajien esille tuomia, lähinnä B:n jäämistöön liittyviä seikkoja Korkein oikeus katsoi, että kanneaikasäännöksen soveltaminen oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslaissa turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Kanneaikasäännös jätettiin soveltamatta, ja B:n isyys vahvistettiin.

Ratkaisussa KKO 2014:14 ennen isyyslain voimaantuloa vuonna 1959 avioliiton ulkopuolella syntyneet kaksoissisaret A ja B olivat olleet lapsesta asti siinä käsityksessä, että C oli heidän isänsä. He vaativat vuonna 2009 vireille tulleissa kanteissaan C:n isyyden vahvistamista. Viiden vuoden määräaika isyyden vahvistamiskanteiden nostamiselle oli 1.10.1981 jo päättynyt.

Korkein oikeus katsoi, että A:lla ja B:llä oli ollut isänsä henkilöllisyyttä koskevan tietoisuutensa ja ikänsä perusteella todellinen mahdollisuus kanteen nostamiseen määräajassa. Korkein oikeus katsoi lausumillaan perusteilla, ettei kanneaikasäännöksen soveltaminen tässä tapauksessa johtanut yksityiselämän suojan eikä yhdenvertaisuuden loukkaukseen.

Ratkaisujen ero on siis siinä, että jälkimmäisessä tapauksessa (KKO 2014:14) kantajat ovat olleet 17 - 22 -vuotiaita silloin kun isyyslain tarkoituksena oli viidessä vuodessa hoitaa ennen lain voimaantuloa syntyneiden isyysasiat kuntoon. Kantajilla oli tarvittavat tiedot asian hoitamiseksi. Sen sijaan edellisessä tapauksesssa (KKO 2014:13) kantaja oli ollut 14 - 19 -vuotias silloin kun tämä viiden vuoden "aikaikkuna" oli avoinna kanteiden nostamista varten. Lisäksi merkittävää oli se, ettei kantaja tuon viiden vuoden aikana tiennyt kuka voisi olla hänen isänsä, jotta isyysasia olisi voitu tunnustamalla tai kanteella tuomioistuimessa hoitaa kuntoon.

Isän kuolemalla ennen kanteen nostamista ei ollut merkitystä. Käytännön merkitystä kuolemalla voi kyllä olla, koska DNA-tutkimuksen tekeminen vaikeutuu jos isäkandidaatin DNA ei ole tutkittavissa. Isäkandidaatin sukulaiset eivät ole velvollisia antamaan omaa DNA:taan tutkimuksen tekemistä varten. Tapauksessa KKO 2014:13 sukulaiset olivat vapaaehtoisesti suotuneet antamaan näytteen. Joissain tapauksissa DNA-vertailu voidaan tehdä myös kuolleesta isäkandidaatista jäljellä olevasta kudosnäytteestä, joita sairaaloissa eräissä tapauksissa säilytetään.