Julkinen vai yksityinen rikos?

Asianajaja Markku Fredman
Asianajotoimisto Fredman & Månsson Oy
Helsinki

XXXIX Lakimiespäivä 7.10.2005

Ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus julkiseen oikeudenkäyntiin. Pääsääntöä koskee sitten lukuisa määrä poikkeuksia, joista ehkä eniten sovellettu on tarve suojella rikoksen uhrin yksityisyyttä. Ihmisoikeussopimus takaa rikosjutussa oikeuksia lähinnä syytetylle. Oikeus julkiseen oikeudenkäyntiin on siitä poikkeuksellinen oikeus, ettei siitä voi luopua. Syytetty voi luopua oikeudestaan avustajaan tai oikeudesta nimetä todistajia, mutta menettelyn julkisuus ei ole hänen määräysvallassaan.

Jos rikoksen uhrin yksityisyyttä ei suojattaisi, saattaisi se nostaa kynnystä saattaa rikos esitutkinnan kohteeksi ja esittää rangaistusvaatimus asian-omistajarikoksesta. Omassa praktiikassani olen törmännyt tilanteeseen, jossa seksuaalirikoksen uhri kääntyi puoleeni ja ensimmäinen tehtävä oli sopia poliisin kanssa siitä, miten hänen rikosilmoituksensa salataan poliisin henkilökunnalta. Tällä asianomistajalla oli työkokemusta poliisilaitok-selta, ja hän tunsi talon tavat.

Julkisuus on aikaistunut: oikeustoimittajia näkee yhä harvemmin käräjä-oikeuden käytävillä metsästämässä jutunaiheita. Rikokset uutisoidaan jo esitutkintavaiheessa.

Rikosylikomisario Tero Haapala kertoi syyskuussa 2005 Journalismin päivillä, että Bodominjärven murhajutun pidätys pyrittiin salaamaan, koska tilanne on se, että ilman erityisiä salaustoimia tieto rikoksesta epäillyn kiinniotosta on puolessa tunnissa 8.500 henkilön saatavilla poliisin tietojärjestelmässä. Tämä tosiasia selittänee sen, miten iltapäivälehdet saavat jatkuvan uutisvirran, vaikka tutkinnanjohtaja ei haluaisi asiasta tiedottaa.

Toimittajat sanovat, että toimimalla rikoslain vastaisesti henkilön toiminta tulee julkiseksi. Eri asia on toki se mitä näistä julkisista tiedoista voi julkaista. On kuitenkin erinäisiä rikoksia, joiden kohdalla toivoisi salassapidon olevan pääsäännön. Esimerkiksi perheväkivalta tulee voida käsitellä siten, etteivät avun pyytämisen myötä perheen salaisuudet muutu julkiseksi tiedoksi. Rikokseen on voinut syyllistyä esim. perheen teini-ikäinen lapsi.

Esimerkki: Ilta-Sanomat julkaisee lööpin: Riita tietokonepelistä: 13-vuotias puukotti isänsä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on aiheellisesti moittinut tiedottamista, joka päätyi lehtiin tavalla, josta lapsi ja perhe olivat lähipiirin tunnistettavissa (VKSV Dnro 70/21/03).

Vakavaan rikolliseen tekoon syyllistyneen lapsen henkilöllisyyden paljastumiseen johtavien tietojen antaminen julkisuuteen on käsitykseni mukaan aivan ilmeisesti edellä selostettujen periaatteiden vastaista sekä omiaan vaarantamaan lapsen kehitystä ja heikentämään häneen kohdistettavien tukitoimien onnistumismahdollisuuksia. Sen vuoksi tietojen julkistaminen vaarantaa ilman painavaa syytä rikoksesta epäillyn etuja edellä mainitussa viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetyn lain 24 § 1 momentin 3-kohdassa tarkoitetulla tavalla.

X:n kotona tapahtunutta puukotustapausta koskevat yksityiskohtaiset tie-dot ovat siten olleet mainitun lainkohdan perusteella salassa pidettäviä, eikä niitä olisi saanut antaa tiedotusvälineille.

Myös korkein oikeus on katsonut eräässä tapauksessa aiheelliseksi salata rikoksesta tuomitun tiedot, vaikka kansallinen lakimme ei tällaista menet-telyä oikein hyväksykään (KKO:1998:33). Näin voidaan joutua poikkeuksellisesti tekemään, jos sivullisen tai rikoksen uhrin etu - yksityisyys - sitä vaatii ja salaaminen on ainoa tapa välttää ihmisoikeusloukkaus.

Kun uhrin tietoja ei pitäisi julkistaa, on nykyisestä seksuaalirikosten salauskäytännöstä aiheutunut se, ettei asioita käsittelevissä asianajajilla ja tuomareilla ole tiedossaan kuin omassa ammattitoiminnassa ilmennyt korvauskäytäntö. Tämä kiperä ongelma olisi korjattavissa esim. asiaa kar-toittavalla tutkimuksella. Sama koskee jossain määrin myös rangaistuskäytäntöä, vaikka siitä onkin saatavilla tilastotietoa. Tiedon puutteessa korvauksia tai ainakin korvausvaatimuksia uhkaa inflaatio, kun varmuuden vuoksi vaaditaan riittävästi ylimitoitettu korvaus, jotta se ei osoittautuisi liian matalaksi. Tuomittujen korvausten tason jatkuvasti kasvaessa on vaatimuksen oltava niin suuri, että se on riittävä vielä hovioikeusvaiheessakin.

Lopuksi: Julkisuus on osa oikeudenkäyntiä. Rikosoikeudenkäynnissä tu-lee vallita aseiden tasavertaisuus, equality of arms. Korkein oikeus on tämän todennut tapauksessa KKO:2002:28.

Hovioikeus oli määrännyt oikeudenkäyntiaineiston pidettäväksi salassa lukuun ottamatta syyttäjän haastehakemuksen sisältöä rangaistusvaatimuksen ja teonkuvauksen osalta. Kun vastaajan haastehakemukseen antama vastaus ei sisältänyt tietoja toisesta alaikäisestä vastaajasta eikä mitään sellaista uutta ja arkaluonteista tietoa rikoksen uhrista, jota ei olisi mainittu haastehakemuksessa, myös vastaus määrättiin julkiseksi.