Perustuslakivaliokunta arvioi todistelu-uudistusta

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa Hallituksen esityksestä HE 46/2014, joka koskee oikeudenkäymiskaaren 17 luvun todistelua koskevien säännösten uudistamista. Nykyiset säännökset ovat pitkälti vuodelta 1948 ja ne ovat osin vanhentuneet ja puutteelliset. Uudistuskessa mm. esitetään, ettei todistaja enää antaisi valaa Jumalan nimeen vaan kaikki todistajat antaisivat vakuutuksen kunnian ja omantuntonsa kautta. Myös tavoitte selvittää totuus oikeudenkäynnissä on vanhakantainen. Esityksen mukaan tuomarin tehtävänä on arvoioida, mitä asiassa on näytetty. Tämä taas perustuu vain laissa määritellystä riittävästä todennäköisyydestä sen suhteen, että asia on siten kuin tuomioistuin päättää. Rikosasioissa todennäköisyyden pitää olla korkeampi kuin riita-asioissa.

Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan lakivaliokunnalle huomiota vain joihinkin perustuslaillisiin kysymyksiin. Yksi niistä oli se, että seksuaalirikosten aikuisetkin uhrit voitaisiin kuula pelkästään esitutknnassa ja heitä ei sen jälkeen olisi välttämätöntä kuulla oikeudnekäynnissä'. Tältä osin lausunnossa todettiin seuraavaa:

Hallituksen esityksessä mahdollisuutta käyttää oikeudenkäynnissä esitutkinnassa annettuja kertomuksia siten, että kuultavaa henkilöä ei kuultaisi tuomioistuimessa, laajennettaisiin nykyisestä. Rikosasioissa uutta olisi 1. lakiesityksen 17 luvun 24 §:n 3 momentin 2 ja 3 kohdan sääntely siitä, että 15—17-vuotiaan erityisen suojelun tarpeessa olevan asianomistajan ja seksuaalirikoksen uhrin kohdalla voidaan poiketa todistelun välittömyydestä tuomioistuimessa, kunhan syytetylle tai hänen avustajalleen on varattu esitutkinnassa asianmukainen mahdollisuus kysymysten esittämiseen. Viimeksi mainittu vaatimus toteutettaisiin 5. lakiehdotukseen sisältyvällä esitutkintalain 9 luvun 4 §:n muutoksella. Säännös turvaisi rikoksesta epäillyn vastakuulusteluoikeuden toteutumisen esitutkintavaiheessa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hyväksynyt sen, että alaikäisiä asianomistajia koskevissa rikosasioissa asianomistajan kertomus on voitu taltioida esitutkinnassa ja esittää todisteena oikeudenkäynnissä ilman asianomistajan kuulemista oikeudessa (ks. esim. Vronchenko v. Viro, 18.7.2013). Ehdotetun 17 luvun 24 §:n 3 momentin 1 kohtaa vastaava voimassa oleva säännös (oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 mom.) ei ollut perustuslakivaliokunnan käsittelyssä sitä säädettäessä, mutta muutettaessa siihen liittyviä esitutkintalain säännöksiä perustuslakivaliokunta ei ole nähnyt sääntelyssä valtiosääntöoikeudellista huomauttamista (ks. PeVL 36/2002 vp, PeVL 66/2010 vp). Nyt ehdotettua 15—17-vuotiaita koskevaa mainitun pykälän 2 kohtaa ei myöskään alaikäisten suojeluun liittyvistä syistä voida pitää ongelmallisena.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hyväksynyt ainakin kahdessa tapauksessa myös sen, että esitutkinnassa taltioitu täysi-ikäisen henkilön kertomus on esitetty todisteena (Isgro v. Italia, 19.2.1991 ja Aigner v. Itävalta, 10.5.2012). Kummassakin tapauksessa todistajan kuuleminen esitutkinnassa oli tapahtunut tutkintatuomarin johdolla ja siten, että epäilty oli ollut joko avustajan kanssa tai ilman avustajaa paikalla esittämässä kysymyksiä. Tapauksessa Isgro v. Italia todistajan kuuleminen oikeudenkäynnissä oli ollut mahdotonta, koska todistaja oli kadonnut. Tapauksessa Aigner v. Itävalta asianomistajaa ei voitu kuulustella oikeudenkäynnissä, koska hän vetosi lakiin perustuvaan oikeuteensa kieltäytyä todistamasta.
Tarkasteltaessa näitä kahta ihmisoikeustuomioistuimen tapausta on huomioitava ensinnäkin pääsääntö siitä, että kaikki todisteet on esitettävä julkisessa oikeudenkäynnissä syytetyn läsnä ollessa (Aigner v. Itävalta, kohta 35). Tämän periaatteen rajoittamiselle on oltava pätevä syy, ja tämä syy on selvitettävä ennen kuin arvioidaan sitä, onko kyseinen todiste ainoa tai ratkaiseva näyttö syyllisyydestä (Aigner v. Itävalta, kohta 38).
Perustuslakivaliokunta pitää olennaisena sitä, että kummassakin mainitussa tapauksessa henkilön kuulemiselle oikeudessa oli ollut este, joka oli tuomioistuimen selvitettävissä. Huomionarvoista on myös se, mikä merkitys tällaiselle näytölle annetaan. Tapauksessa Isgro v. Italia todistajan esitutkintakertomus ei ollut ainoa näyttö syyllisyydestä. Tapauksessa Aigner v. Itävalta ihmisoikeustuomioistuin arvioi seksuaalirikoksen asianomistajan kertomuksen olleen ratkaiseva näyttö, mutta kyseisessä tapauksessa oli esitetty muuta välillistä näyttöä tapahtumista, ja asianomistajaa kuultaessa paikalla oli ollut psykiatrinen asiantuntija.
Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyyn, jossa kuulusteluoikeutta pääkäsittelyssä rajoitetaan, tulee lähtökohtaisesti suhtautua erittäin pidättyvästi. Valiokunta pitää kuitenkin hyväksyttävänä hallituksen esityksessä mainituilla uhrin suojelemiseen liittyvillä perusteilla (s. 84—85) raiskauksen, törkeän raiskauksen, seksuaaliseen tekoon pakottamisen, seksuaalisen hyväksikäytön, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asettamista erityisasemaan myös tilanteissa, joissa asianomistaja on kuulusteluhetkellä täysi-ikäinen. Samalla valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että asianomistajan kertomukseen kohdistuva luotettavuusarviointi on seksuaalirikostapauksissa korostuneessa asemassa, eikä edellytyksiä asianmukaisen luotettavuusarvioinnin tekemiselle tule heikentää ilman tehokkaita kompensoivia oikeusturvatakeita.
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 17 luvun 24 §:n 3 kohdassa ei kuitenkaan mainita ihmisoikeussopimuksen oikeuskäytäntöön palautettavissa olevaa edellytystä, jonka mukaan täysi-ikäisen asianomistajan kuulemiselle pääkäsittelyssä tulee olla este. Sitä sovellettaisiin asianomistajaan, joka ”ei halua tulla oikeudenkäyntiin kuultavaksi”. Perustuslakivaliokunnan mukaan 1. lakiehdotuksen 17 luvun 24 §:n 3 kohta tulee muuttaa vastaamaan paremmin perustuslain 21 §:n oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevia vaatimuksia ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä esimerkiksi siten, että se koskisi sellaista mainittujen seksuaalirikosten asianomistajaa, jota ei heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan painavan syyn vuoksi voida kuulla oikeudenkäynnissä.

Perustuslakivaliokunta arvioi myös esitystä hyödyntämiskieltoa koskevaksi säännökseksi. Lakiin  esitetään erityistä säännöstä asiasta, joka on tähän asti ollut vain oikeuskäytännön ja oikeustieteen kannaottojen varassa:

Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 17 luvun 25 §:ään sisältyvät säännökset hyödyntämiskielloista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yleisestä ja ehdottomasta hyödyntämiskiellosta. Momentin mukaan tuomioistuin ei saa hyödyntää todistetta, joka on saatu kiduttamalla. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin itsekriminointiin liittyvästä hyödyntämiskiellosta. Pykälän 3 momentissa olisi yleinen säännös lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskiellosta.
Itsekriminointisuojan keskeisenä sisältönä on oikeus olla rikosasiassa todistamatta itseään vastaan ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden toteamiseen. Suoja kuuluu perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin (PeVL 34/2012 vp, s. 3, HE 309/1993 vp, s. 74/II). Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä itsekriminointisuojan on perinteisesti katsottu kuuluvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklassa turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ydinalueelle (esimerkiksi Saunders v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 17.12.1996). Itsekriminointisuoja määriteltäisiin yleisesti 1. lakiehdotuksen 17 luvun 18 §:ssä oikeutena kieltäytyä todistamasta, ja se koskisi 17 §:n mukaan myös läheistä. Selvyyden vuoksi perustuslakivaliokunta toteaa, että nyt ehdotettu säännös on yleissäännös, joka koskee vain todistelua yleisissä tuomioistuimissa. Hallituksen esityksestä ilmenevin tavoin muualla lainsäädännössä on sääntelyä itsekriminointisuojasta koskien eri asiayhteyksiä.
Valiokunnalla ei ole valtiosääntöoikeudellista huomauttamista nyt ehdotusta sääntelystä. Perus- ja ihmisoikeuksien kannalta on myönteistä, että hallituksen esityksessä ehdotetaan säännöstä itsekriminointisuojasta. Valiokunta kuitenkin korostaa, että itsekriminointisuoja ei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan estä tai rajoita sellaisia lakiin perustuvia hallinnollisia valvontamenettelyjä, joissa henkilön edellytetään antavan tietoja tai selvityksiä esimerkiksi verotusta, elinkeinovalvontaa tai ympäristönsuojelua varten. Tällaisia tiedonantovelvoitteita voidaan oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta loukkaamatta tehostaa rangaistuksen tai siihen rinnastettavan seuraamuksen tai uhkasakon tai muun pakkokeinon uhalla. Itsekriminointisuojaa ei loukkaa myöskään se, että henkilö on velvollinen sietämään esimerkiksi kotietsinnän ja takavarikon, puhalluskokeen sekä veri-, virtsa- ja ääninäytteen sekä DNA-testiä varten kudosnäytteen ottamisen (ks. HE, s. 89/I ja siellä mainittu Jalloh v. Saksa suuri jaosto 11.7.2006, kohta 102).

Kolmanneksi Perustuslakivaliokunta arvioi anonyymin todistajan mahdollistamista rikosasioissa. Tältä osin Perustuslakivaliokunta totesi seuraavaa:

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella voidaankin todeta, että varsinkin tilanteissa, joissa anonyymiä todistelua käytetään ainoana tai ainakin ratkaisevana näyttönä, oikeudenkäynnille asetetut menettelylliset vaatimukset ovat poikkeuksellisen ankarat. Näissä tilanteissa on edellytetty, että anonyymistä todistelusta aiheutuvia heikennyksiä syytetyn oikeusturvaan on kompensoitu riittävästi.
Sääntelyä arvioidessaan perustuslakivaliokunta yhtyy hallituksen esityksen perusteluissa (s. 161) esitettyyn siltä osin, että anonyymin todistelun aiheuttamat poikkeamat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksista olisivat kohtuullisen vähäisiä. Anonyymille todistelulle on hallituksen esityksessä esitetty hyväksyttävä päämäärä. Niin ikään valiokunta katsoo, että anonyymin todistelun soveltamisala on laissa riittävän tarkasti rajattu ja sille on perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet.Valiokunnan mielestä hallituksen esityksessä esitetyt rajaukset anonyymille todistelulle ovat kuitenkin välttämättömiä. Valiokunta pitää tästä huolimatta eräitä anonyymin todistelun toteuttamisen yksityiskohtia ongelmallisina.
Anonyymin todistelun käyttämisestä käytäisiin hallituksen 2. lakiehdotuksen 5 luvussa säädetty eräänlainen pääasiaa edeltävä esiprosessi, jossa tutkittaisiin edellytykset anonyymin todistajan käyttämiselle. Muulla kuin syyttäjällä ja anonyymiä todistelua vaatineella epäillyllä tai vastaajalla taikka julkisella asiamiehellä ei ole oikeutta olla läsnä asian käsittelyssä eikä päätöstä julistettaessa. Sitä, jota vaaditaan kuultavaksi anonyymisti, voidaan kuitenkin kuulla (2. lakiehdotuksen 5 luvun 11 c §:n 2 momentti). Hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksen 5 luvun 11 b §:n 3 momentin mukaan anonyymistä todistelusta päättänyt tuomari ei saa käsitellä rikosasiaa, jossa kuullaan asianomaista anonyymiä todistajaa. Salassapitosäännöksistä puolestaan seuraa, että anonymiteetistä päättänyt tuomari ei saa ilmaista anonymiteettihakemuksen kohteena olevan henkilön henkilöllisyyttä pääasian tuomarille.
Tieto todistajan henkilöllisyydestä ja siitä, miten hän juttuun kytkeytyy, ovat todistajan luotettavuuden arviointiin liittyviä keskeisiä perusteita, sillä ilman niitä todistajan kertomusta joudutaan arvioimaan vailla konkreettista pohjaa. Todistajan anonymiteetin säilymiseksi häneen kohdistuvaa kuulustelua joudutaan väistämättä rajoittamaan, jolloin vähennetään tehokkaita mahdollisuuksia todistajan luotettavuuden testaamiseen. Tuomarin tietoisuus todistajan henkilöllisyydestä vähentäisi puolustukselle anonyymin todistelun sallimisesta aiheutuvaa haittaa. Jos tuomari tietäisi todistajan henkilöllisyyden, hän voisi paremmin todistelua vastaanotettaessa valvoa totuudessa pysymistä sekä arvioida todistajan luotettavuutta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioidessaan sitä, onko anonyymin todistelun sallimisesta puolustukselle aiheutuvaa epätasapainoa kompensoitu riittävästi, katsonut puolustuksen erääksi oikeusturvatakeeksi sen, että anonyymin todistajan henkilöllisyys on ollut syyteasiaa käsittelevän tuomioistuimen tiedossa (Pesukic v. Sveitsi, 6.12.2012, kohta 50 ja Doorson v. Alankomaat 26.3.1996, kohta 73). Tämän valossa perustuslakivaliokunta pitää hallituksen esitystä perustuslain 21 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kannalta ongelmallisena.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että hallituksen esityksen perusteluissa (s. 125) peitetoimintaa suorittaneet poliisit asetetaan samankaltaiseen asemaan verrattuna muihin todistajiin. Poliisitodistajien anonyymiin kuulemiseen liittyy kuitenkin ongelmallisia piirteitä sikäli, että heidät herkästi mielletään syytetyn vastapuoleksi ja heillä on virkasuhteeseen liittyvä kytkös rikoksen selvittämiseen toisin kuin muulla todistajalla (Van Mechelen ym. v. Alankomaat, 23.4.1997, kohta 56). Hallituksen esityksessä (s. 125/II) tuodaan perustuslakivaliokunnan mukaan asianmukaisesti esille Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kanta siitä, että anonymiteetin myöntäminen poliisimiehen kuulemiseksi ei voi olla helpommin mahdollista kuin sivullisten todistajien kohdalla.
Perustuslakivaliokunnan mukaan lakivaliokunnan on sääntelyä arvioidessaan kiinnitettävä myös erityistä huomiota oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseen sellaisessa tilanteessa, jossa anonyymin todistajan kertomus on ratkaiseva osa näyttöä ja syytetyn oikeutta vastakuulusteluun on jouduttu merkittävästi rajoittamaan (ks. Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 15.12.2011, kohta 147). Kaikissa tilanteissa oikeuden vastakuulusteluun tulee toteutua, vaikka sitä jouduttaisiin joidenkin yksittäisten kysymysten kohdalla rajoittamaan anonymiteetin säilymiseksi.
Edellä todetun nojalla perustuslakivaliokunta katsoo, että hallituksen esitys on perustuslain 21 §:n kannalta ongelmallinen siltä osin, että anonyymin todistajan henkilöllisyys salataan myös syyteasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta. Lakivaliokunnan on muutettava tätä hallituksen esityksessä omaksuttua ratkaisua. Tämä on edellytys sille, että 2. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä. Todettu muutos voitaisiin valiokunnan mielestä toteuttaa esimerkiksi siten, että 2. lakiehdotuksen 5 luvun 11 b §:n 3 momenttia muutettaisiin niin, että anonyymistä todistelusta päättäneen tuomarin on pääsäännönmukaisesti toimittava puheenjohtajana käsiteltäessä pääasiaa.

Asian käsittely jatkuu nyt eduskunnan lakivaliokunnassa. Se antaa asiassa mietinnön joka käsitellään eduskunnan täysistunnossa.

Asianajotoimisto Fredman & Månsson

Asianajotoimisto Fredman & Månssonin osakkaina ovat asianajaja, varatuomari Markku Fredman ja asianajaja, varatuomari Ulf Månsson.

Katso tiedot »

Ota yhteyttä

Hämeentie 68 A, 2. krs, 00550 Helsinki

Puhelin:

  • Fredman 0400-464094
  • Månsson 0400-605202

Telefax 09-2787211

Yhteystiedot »