Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen EIT:n arvioitavaksi

Suomalainen lainsäädäntö rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta on jäänyt pahasti jälkeen kansainvälisestä kehityksestä. Euroopan unionin sisällä ja Pohjoismaiden kesken tapahtuvat luovuttamiset on säädetty 2000-luvulla EU:n direktiivien perusteella ja säännökset ovat melko pitkälti kunnossa. Sen sijaan luovuttaminen Suomesta EU:n ulkopuolelle tapahtuu 1970-luvun alkupuolella säädetyn lain mukaisesti, joka laki ei vastaa nykyaikaisia oikeusturvaodotuksia ja -velvoitteita.

Kesällä 2013 julkiseen keskusteluun päätyi toimistomme asianajajan Markku Fredmanin hoitama tapaus, jossa korkein oikeus ei nähnyt estettä luovuttaa kanadalaista liikemiestä Venäjälle, koska ei ollut riittävän ilmeistä, että häntä tultaisiin siellä kohtelemaan tavalla, joka loukkaisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3. artiklaa. Korkeimman oikeuden lausuntoa kritisoitiin oikeusoppineiden lausunnoissa: Helsingin Sanomat 18.6.2013, professori Jyrki Virolainen. Tapauksesta tehtiin myös YLE:n MOT-ohjelma. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja sen myötä moni kansallinen tuomioistuin käyttää arviointikriteerinä sitä, onko olemassa "real and imminent risk" siitä, että henkilö joutuisi 3 artiklan kieltämän kohtelun uhriksi luovuttamisen jälkeen. EIT on käyttänyt myös ilmaisua "substantial grounds for believing" eli "vahvoja perusteita epäillä" kun  arvioidaan onko riski olemassa.

"Real risk" eli varteenotettava tai todellinen riski alkanee jostain 40 - 50 %:n todennäköisyyden kohdalta. Sen sijaan KKO:n käyttämä ilmeisyysvaatimus lienee todennäköisyytenä noin 80 - 90 %:n luokkaa.

Tapauksessa Soering v. UK (EIT:n täysistunto 1989) Britannian hallitus esitti, että riskin tulisi olla vakava, "a serious risk", mutta EIT asettui sille kannalle, että "real risk" on se mittapuu, jolla asia tulee arvioida. (Kohta 121: "According to the United Kingdom Government, a court would have jurisdiction to quash a challenged decision to send a fugitive to a country where it was established that there was a serious risk of inhuman or degrading treatment...". Kohta 111: "However, in the Court’s view --- the applicant’s extradition to the United States would expose him to a real risk of treatment going beyond the threshold set by Article 3".

Edellä mainittua kanadalaista liikemiestä ei lopulta luovutettu, koska häntä koski Venäjällä säädetty armahduslaki. Suomalainen käytäntö päätyi kuitenkin EIT:n arvioitavaksi kun se päätti 4.2.2014 pyytää Suomen hallitukselta vastineen toimistomme asianajaja Jussi Sarvikiven hoitamassa asiassa: Vuonna 2011 Suomesta luovutettiin Uruguayihin Ruotsin kansalainen, joka vetosi siihen, että kohtelunsa olisi luovuttamisen jälkeen mm. EIS 3 artiklan vastaista. Suomen hallitukselle asetetuista kysymyksistä voi päätellä, että EIT:tä kiinnostaa nimenomaan se, millaisella menettelyllä Suomessa arvioidaan sitä voiko luovutusta seurata EIS 3 artiklan vastainen menettely. Tässä suhteessa oleellisia ovat tietenkin ne oikeussuojakeinot, jotka luovutettavaksi pyydetyllä on käytettävissä ja myös se kynnys, joka luovutusasiassa asetetaan uhkaavan huonon kohtelun todennäköisyydelle. Ihmisoikeussopimus edellyttää 13 artiklassaan, että jokaisella on käytettävissä tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot muiden artikloiden, mm. 3 artiklan, loukkausta vastaan.

Toivottavaa olisi, että vanha luovuttamislaki korvattaisiin pikaisesti uudella lailla, joka paremmin huomioisi mm. 1970-jälkeen tapahtuneen kehityksen ihmisoikeuksien turvaamisen alalla.

Asianajotoimisto Fredman & Månsson

Asianajotoimisto Fredman & Månssonin osakkaina ovat asianajaja, varatuomari Markku Fredman ja asianajaja, varatuomari Ulf Månsson.

Katso tiedot »

Ota yhteyttä

Hämeentie 68 A, 2. krs, 00550 Helsinki

Puhelin:

  • Fredman 0400-464094
  • Månsson 0400-605202

Telefax 09-2787211

Yhteystiedot »