Vangin ja avustajan neuvottelu
Markku Fredman
Apulaisoikeusasiamieheltä tärkeä kannanotto vangin ja avustajan neuvottelun salakuuntelemisesta.
(Julkaistu Advokaatti-lehdessä 2/2006)
Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt ratkaisi 22.12.2005 kantelun, jossa kyse oli Helsingin vankilassa rangaistusta suorittaneen vangin ja hänen avustajansa teknisestä kuuntelemisesta (83/4/04).
Lindstedt totesi, että asianajosalaisuuden suojasta esitetyt aiemmat huomiot ovat pitkälti yleistettävissä koskemaan myös asianajajan ja tämän mahdollisen päämiehen välistä teknistä kuuntelua tai telekuuntelua. Erityisesti oikeussuojasuhteessa yhtäläisyyksiä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Sallinen v. Suomi -tuomioon: myös teknisen kuuntelun lähempi suorittaminen ja sen tallenteiden hävittäminen on poliisin itsenäisessä päätäntävallassa eikä siis kenenkään ulkopuolisen tahon ratkaistava, mitä EIT tuomiossaan arvosteli. Tässä menettelyssä ongelmallista on se, että esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännössä ei nykyisellään ole seikkaperäisesti säädetty menettelystä, jota noudatetaan seulottaessa asianajosalaisuuden alaiset tiedot pois poliisin käytettäväksi jäävistä tiedoista.
Yhtäältä kysymys on siitä, turvaako lainsäädäntö asianajosalaisuuden ja epäillyn oikeuksien toteutumisen riittävän tehokkaasti. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kysymys on myös konkreettisemmin siitä, että avustaja-suhteen syntymisajankohdasta on esitetty keskenään erilaisia näkemyksiä. Se, että rikosprosessissa niinkin keskeinen kysymys kuin se, kuka on rikoksesta epäillyn avustaja, ylipäätään voi jäädä näin epäselväksi, ei Lindstedtin mielestä anna hyvää kuvaa vallitsevasta asiantilasta.
Lindstedt totesi, että silloin kun asianajaja on asiaan liittyvästä rikoksesta epäilty, ei ole voimassa olevan lainsäädännön puitteissa muuta ulospääsytietä kuin se, että poliisi huolellisesti selvittää tutkimaansa asiaan liittyvät avustajasuhteet. Sikäli kuin esille tulee kuvattu kahden roolin tilanne, on rikoksesta epäillyksi tulleelle asianajajalle (ja tämän päämiehelle) ilmoitettava rikosepäilyistä siten ajoissa, että asianajajan päämies voi hankkia uuden avustajan; sellaisen, joka ei ole rikosepäilyiden eikä telekuuntelun tai teknisen kuuntelun kohteena.
Päätöksessä todetaan, ettei selvityksen mukaan poliisilla ennen myöhempiä kotietsintöjä ja kiinniottoja ollut tietoa siitä, että S olisi kantelijan avustaja käsillä olevassa (tai muussa) asiassa. Vastineessa tämä näkemys on kyseenalaistettu ja väitetty, että S oli toiminut kantelijan avustajana jo toukokuusta 2001. Selvityksen valossa näytti siltä, että poliisi ei ole ryhtynyt erityisiin selvityksiin siitä, oliko S kantelijan avustaja siinä vaiheessa kun kantelussa mainittua teknistä kuuntelua suoritettiin (eli ajalla 5.10.2001–21.1.2002). Poliisi väitti vastineessaan olleensa tietämätön S:n avustajantehtävästä salakuuntelua tehtäessä.
Päätöksessä pohditaan monia seikkoja, joiden perusteella poliisin olisi tullut ymmärtää S:n olevan vangin oikeudenkäyntiavustaja. Ihmetystä herättää se, ettei seikkojen joukossa ole mainintaa siitä, että teknisestä kuuntelusta päätettäessä 12.7.2001 Helsingin käräjäoikeudessa (§ 1785) on kuuntelutilanne kuvattu siten, että ei jää epäselväksi millaista henkilöä on ollut tarkoitus kuunnella. Istunnossa hakijana ollut rikostarkastaja on ilmoittanut, että kuunneltava tapaaminen tapahtuu arkena päivällä, eikä viikonloppuna, jolloin tapaamisia on useassa huoneessa useita yhtä aikaa. Kuten yleisesti tiedetään arkipäivisin vankeja saa tavata vain heidän avustajansa. Sukulaiset ja ystävät tapaavat viikonloppuna.
Tapauksen osoittamat ongelmat kiteytyvät siihen virheeseen, että epäiltyä avustajaa on selvästikin haluttu kuunnella hänen päämieheensä kohdistuvalla pakkokeinoluvalla. Käräjäoikeudelta ei ollut pyydetty lupaa kuunnella avustajaa, vaan on menty siitä mistä aita on matalin ja haettu lupa vangin kuuntelemiseen.
Rikostarkastaja Erkki Rossi sai tiedokseen apulaisoikeusasiamiehen käsityksen virheellisestä menettelystään. Jostain syystä päätös lähetettiin sisäministeriöön pakkokeinolainsäädännön uudistustarpeen arviointia varten, vaikka ko. laki ei kuulu sisäministeriön valmisteluvastuulle. Vastausta on pyydetty 31.5.2006 mennessä.
Asianajajakunnan näkökulmasta tapaus on jälleen räikeä esimerkki pakkokeinolainsäädännön kokonaisuudistuksen tarpeesta. Todettakoon, että avustaja S ei koskaan saanut syytettä asiassa.
