Isyysasiat jälleen KKO:n täysistunnossa
Korkein oikeus äänesti 28.5.2014 antamassaan ratkaisussa KKO 2014:35 äänin 9-8 siitä, miten tulee suhtautua purkuhakemukseen, joka koski KKO:n omaa vuonna 2003 antamaa ennakkopäätöstä KKO 2003:107. KKO katsoi vuonna 2003, ettei kantajalla ollut enää kanneoikeutta vaatia isyyden vahvistamista. Kantaja valitti asiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. EIT totesi vuonna 2010 ratkaisussa Grönmark v. Suomi, että valittajan oikeutta perhe-elämän suojaan oli loukattu, ks. sitä koskeva uutinen. Tuomion perusteella haettiin purkua ja nyt niukka enemmistö KKO:n jäsensitä katsoi, ettei purkuhakemusta tule tässä vaiheessa tutkia, vaan KKO:n tulee jäädä odottamaan vireillä olevan lainsäädäntöhankkeen tuloksia ja ratkaista asia aikanaan tuon luvassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
Vähemmistön mielipide oli se, että purkuasia olisi tullut ratkaista jäämättä odottamaan joskus tulevaisuudessa ehkä muutettavaa lakia. Vähemmistön mielipiteestä ei kuitenkaan selviä se, olisivatko he hyväksyneet purkuhakemuksen. Mielipiteen eräistä perusteluista voi vetää sen johtopäätöksen, että vähemmistö olisi hylännyt purkuhakemuksen.
Sen paremmin enemmistö kuin vähemmistö ei syvällisemmin pohdi sitä, mikä merkitys on ihmisoikeusloukkauksen jatkumisella: purkuahakeneen ihmisoikeutta todettiin loukatun kun kannetta ei tutkittu vuonna 2003. Nyt hänet jätettiin 11 vuotta myöhemmin odottaman ehkä vuosiksi sitä, että este isyyden vahvistamiselle poistuisi. Jos hän ei olisi aikanaan hävinnyt juttuaan KKO:ssa ja olisi haastanut isäkandidaatin oikeuteen vasta nyt, ei kanteen tutkimiselle olisi ilmeisesti ollut estettä, koska KKO totesi vuonna 2012 (KKO 2012:11), ettei kanteen määräaikaa koskevaa säännöstä voida soveltaa, koska se on perustuslain vastainen. Määräaikaongelma koskee nykyisin vain niitä, jotka sitä uhmaten käynnistivät oikeudenkäynnin ennen KKO:n vuoden 2012 ennakkopäätöstä. Nykyisin käräjäoikeudet tutkivat kanteet jos kanteen nostamiselle vuosina 1976 - 1981 on ollut hyväksyttävä este esimerkiksi lapsen ollessa alaikäinen tai hyvin nuori tai jos hän ei tuolloin tiennyt kuka voisi olla hänen isänsä.